Kansakoulu

Eletään huhtikuun puoliväliä. Varjopaikoissa on viellä paljon lunta, joka on päivisin loskaista mössöä. Mössön mennessä saappaideni varsista sisään tuntuvat jalassani lapsityövoimalla Taiwanissa valmistetut muotisukkani ilkeiltä. Tämä on kuitenkin laji, jossa ei ole varaa lannistua moisesta. Kahlaan läpi maalaismaiseman paikoin syvälläkin hangessa rypien, vain saavuttaakseni tämän kohteen, jonka historian juuret ulottuvat aina 1600-luvulle asti. Onnekseni joku muu oli tehnyt likaisentyön ja tehnyt sisäänpääsyn helpoksi. Paikan autenttisuus mahdollisti sieluni silmien näkevän 100 vuotta vanhan opetustilanteen, jostain kaukaisuudesta viellä kaikui monotoninen opettajan puhe. Paikka oli täysin vandalismiltä säästynyt erittäin syrjäisen sijaintinsa ansiosta.

 Hymy oli viellä säilynyt, vaikka korvat olivat kadonneet.

 Pyörää ei näkynyt, mutta satula oli. Olisi kiva kuulla mikä siitä kaverista tuli isona, joka ilman satulaa polki kansakoulun ja kodin väliä.