Kahvia ja pullaa

Läpi tuhannen routavaurion ja halki sadan pellon kulkee maantie, joka oli ennen valtaväylä kahden eteläsuomalaisen kaupungin välillä. Muutaman sadan metrin päässä kulkeva uusitie on hiljentänyt tien lisäksy myös tienvarsiyritykset. Tämän tien varressa on monia vastaavanlaisia tarinoita. Nyt ohi kulkeissain pysähdyin niistä muutamaan.

                                Jesse yllättää aina siellä missä vähiten osaa odottaa.

Ratapiha

 Junat maalta kansaa tuovat kaupunkiin ihmettelemään melskettä ja helinää. Nämä junat eivät enään liiku, eikä tämä ratapiha enään matkustajia palvele. Tästä on tullut ennemminkin suojaisa ilkivallan temppeli. Kokonainen ratapiha kylpee autiona kevätsateessa, kun kamerani kanssa pompin paikasta toiseen koittaen säilyä kuivana. Kaikki rakennukset olivat viimeisenpäälle teljettyjä, eikä niihin ollut sisälle asiaa ilman yleisavainta. Ja hyvä niin, koska junistakin oli rikottu jokainen lasi. Sisällä junassa oli vedetty keppanaa ja röökiä. Kaikesta huolimatta kyseessä oli varsin kokemuksen arvoinen reissu.

Lankarullatehdas

Japanilaisen urheiluauton kesärenkaat syövät ahnaasti pikitien pintaa maalaismaisemassa, kun kiiruhdamme kokoonpanolla Victor ja Väiski katsastamaan lankarullatehdasta. Vaan suotta me kiirehdimme. Kyseiseen paikkaan ei oikein tohtinut mennä valoisalla, kun viereinen vastaavan tyylinen tiilikasa oli viellä käytössä, joten jouduimme menemään muutamaksi tunniksi keskustaan aikaa tappamaan ja tutustumaan Lahtelaiseen olutkulttuuriin. Oluet juotuamme lähdimme uudestaan matkaan keppanan verran kekseliäämpinä. Vaikka paikka oli hyvin suljettu näytti siellä olevan tällähetkellä ainakin kolme sisäänpääsyreittiä valmiina. Heti sisälle päästyämme saatoimme vain todeta sen minkä kaikki jo tiesivätkin -Lahti on vandaalien luvattumaa. Sitä mitä ei pysty rikkomaan, niin sillä pystyy rikkomaan. 

Kansakoulu

Eletään huhtikuun puoliväliä. Varjopaikoissa on viellä paljon lunta, joka on päivisin loskaista mössöä. Mössön mennessä saappaideni varsista sisään tuntuvat jalassani lapsityövoimalla Taiwanissa valmistetut muotisukkani ilkeiltä. Tämä on kuitenkin laji, jossa ei ole varaa lannistua moisesta. Kahlaan läpi maalaismaiseman paikoin syvälläkin hangessa rypien, vain saavuttaakseni tämän kohteen, jonka historian juuret ulottuvat aina 1600-luvulle asti. Onnekseni joku muu oli tehnyt likaisentyön ja tehnyt sisäänpääsyn helpoksi. Paikan autenttisuus mahdollisti sieluni silmien näkevän 100 vuotta vanhan opetustilanteen, jostain kaukaisuudesta viellä kaikui monotoninen opettajan puhe. Paikka oli täysin vandalismiltä säästynyt erittäin syrjäisen sijaintinsa ansiosta.

 Hymy oli viellä säilynyt, vaikka korvat olivat kadonneet.

 Pyörää ei näkynyt, mutta satula oli. Olisi kiva kuulla mikä siitä kaverista tuli isona, joka ilman satulaa polki kansakoulun ja kodin väliä.